29.3.2006 Vantaan Pussihukat otti Korisliigassa kauden ensimmäisen kotivoittonsa Joensuun Katajasta ja teki sen tärkeällä hetkellä puolivälierien toisessa ottelussa. PuHu tasoitti 101-88 (61-43) -tuloksella ottelusarjan voitot 1-1:een.
PuHu johti peliä käytännössä koko ajan ja venytti vahvan toisen neljänneksen tuloksena etumatkansa tauolle 18 pisteeseen.
Kataja pisti kuitenkin vielä pelin jännäksi nousemalla viimeisen neljänneksen puolivälissä pisteen päähän. Siinä vaiheessa PuHu löysi uudestaan taistelutahtonsa ja hoiteli loppuminuutit edukseen.
- Tahto ratkaisi tänään. Olimme ensimmäisessä pelissä Joensuussa pehmeitä, mutta nyt päätimme pistää kaikki likoon. Lopussakin tiukassa tilanteessa voitonhalumme nousi uudestaan esiin, kommentoi PuHun valmentaja Antti Papinaho.
PuHulta löytyi kaksinumeroisiin koripisteisiin yltäneitä pelureita täysi viisikko eli yksi enemmän kuin Katajalta. Marc Axton keräsi 28 pisteestään 12 vapaaheittoviivalta, josta PuHu pussitti yhdeksän pistettä Katajaa enemmän. Timo Heinonen heitti 19 ja Kimi Klingberg 16 pistettä.
Vieraiden tehokkaimpia olivat Alex Wesby 21:llä ja Bastian Kordyaka 20 pisteellä. Petri Virtanen heitti 18 pistettä, mutta takamiehen osumatarkkuus jäi nyt heikoksi, kun 21 pelitilanneheitosta osui vain kuusi.
(STT)
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.