Rannikko TAU:n tähtien puristuksessa

17.11.2005 Teemu Rannikon slovenialaisseura Union Olimpija Ljubljana ei ole pystynyt avaamaan voittotiliään koripallon Euroliigassa. Ljubljana kärsi kolmannen ja samalla ehkä odotetuimman tappion, kun viime kauden finalisti TAU Ceramica haki Tivoli-areenalta 87-70 (46-39) -voiton.

Ottelu kulki alusta alkaen vahvasti puolustaneen espanjalaisseuran komennossa. TAU riisui isäntänsä lopullisesti aseista viimeisellä neljänneksellä, jolloin Ljubljana tuskaili viiden minuutin jakson pisteittä.

Reilut 36 minuuttia pelannut Rannikko oli joukkueensa toiseksi tehokkain 14 pisteellä, neljällä levypallolla ja neljällä koriin johtaneella syötöllään. Tosin tarkkuus pelitilanneheitoissa ei ollut tuttua Rannikkoa: kakkoset 4/9 ja kolmoset 1/6. 36-vuotias Jimmy Oliver ehti tykittää Ljubljanalle 25 pistettä, ennen kuin TAU sai hänetkin pihteihinsä. Oliverin pisteistä 21 syntyi kolmoskaaren takaa.

Ljubljana onnistui kahden pisteen heitoissaan tuntuvasti vieraitaan vaisummin. TAU upotti heittonsa kovalla 69,7 prosentin tarkkuudella, kun Ljubljanan vastaava luku jäi 42,9:ään. Varsinkin TAU:n tähtipelaajat, NBA:sta Euroopan kentille palannut Predrag Drobnjak (21/8) ja Luis Scola (12/1) tekivät tarkkaa työtä. Scola sai seitsemästä kahden pisteen heitostaan kuusi sisään.

Kokenut Drobnjak nosteli korin alta eleettömästi kymmenen palloa 15 mahdollisesta pussiin. Kaksikko sai hyvää tukea nuorelta Tiago Splitteriltä, joka heitti 18 pistettä vastaavalla varmuudella kuin Scolakin.

Ljubljanan kroatialaisvalmentaja Pino Grdovic pettyi omiensa esitykseen.

- Pelaajani eivät toteuttaneet niitä ohjeita, jotka annoin heille ottelun alla. Kaikki tappiot satuttavat ja jotkut niistä toisia enemmän. Tämä oli yksi niistä ikävimmistä.

Dettmannin Braunschweig aseeton

Saksan Bundesliigassa toisena majaileva Bremerhaven oli tyly vieras Henrik Dettmannin valmentamalle Braunschweigille. Bremerhaven vei keskiviikkona sarjapisteet mennessään 99-69 (54-34) -voitolla.

Bremerhaven voitti levypallot 50-29, minkä lisäksi kotijoukkue oli varsin vaisu vapaaheittoviivalla. Braunschweigin pelaajat saivat 32 heitostaan vain 14 sisään.

- Näin ei peliä voi voittaa, totesi Dettmann.

Olkapäätään poteva Mikko Noopila ei ollut Braunschweigin kokoonpanossa. Braunschweig on voittanut seitsemästä ottelustaan kolme. Se riittää 16 joukkueen liigassa kymmenenteen sijaan. Kärjessä vyöryy kaikki kahdeksan otteluaan voittanut Alba Berlin. Bremerhavenin tiliä rasittaa yksi tappio.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/

Henkilöt

 
20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

16.6.2026 09:37 WNBA

Kuier ensimmäistä kertaa aloituksessa tällä kaudella – Wings päihitti Acesin 30 pisteellä

WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

15.6.2026 22:24 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavsonin Oostendelle hopeaa Belgiassa

Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia