29.3.2023 10:01 Helsinki Seagulls ja René Rougeau, 37, ovat käyttäneet sopimuksessa olleen jatko-option, jonka myötä yhdysvaltalaislaituri nähdään joukkueen kokoonpanossa myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2023-24.
Rougeau on toiminut tällä kaudella Seagullsin kapteenina. Kuva: Ville Vuorinen
198-senttiselle Rougeaulle tuleva kausi on jo hänelle viides Korisliigassa. Hänen palkintokaapistaan löytyy huikeat kolme SM-kultaa (2017-19, 2021-22), sekä tuoreimpana mitalina Seagullsissa voitettu Suomen Cupin hopeamitali. Joukkuesaavutusten lisäksi hänet valittiin kaudella 2018-19 Korisliigan vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi.
Kuluneella kaudella Rougeau on edustanut joukkuetta yhteensä 22 ottelussa kasaten 14,8 pistettä, 6,8 levypalloa, 3,7 syöttöä, 2,2 riistoa ja kaksi torjuntaa ottelua kohden. Rougeau valittiin Korisliigan kuukauden vahvimmaksi maaliskuussa.
- On ollut mahtavaa päästä jälleen pelaamaan ja aloittamaan uusi mestaruusjahti yhdessä tutun päävalmentajan Jussi Laakson kanssa. Olen erittäin kiitollinen Jussille ja Vesalle siitä, että he uskoivat minuun ja kykyyni kyetä johtamaan Seagulls-miehistöä jo ennen tämän kauden alkua ja että pystyn siihen myös tulevana Korisliiga-kautena.
Seagullsin tulevan kauden kokoonpano on jo tässä vaiheessa viiden pelaajan vahvuinen. Rougeaun lisäksi joukkue on kiinnittänyt kokoonpanoonsa Timo Heinosen, Okko Järven, Elias Leskisen ja Henri Mennanderin.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.