20.6.2018 21:08 Eilen Ruotsin peitonnut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui tänään toteamaan länsinaapurin paremmakseen Töölön Kisahallissa loppunumeroin 75-91 (31-41).
Tuukka Jaakkola ja Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Ruotsille Töölön Kisahallissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Ensimmäinen puoliaika oli miltei toisinto eilisestä, kun Ruotsi repäisi puoliaikaan mennessä kaksinumeroisen johdon 31-41.
– Jostain syystä kaivettiin itsemme kuoppaan jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Viimeistely oli heikkoa ja sitä kautta Ruotsi pääsi urheilemaan vapaalla kentällä. He saivat liian paljon helppoja koreja: joko lay-upeja tai vapaaheittoja, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.
Suomalaisten tavoitteena oli saada samanlainen ryminä aikaiseksi kuin eilen Tikkurilassa, mutta tällä kertaa Ruotsi tuli tauolta takaisin parketille ketunhäntä kainalossa. Vierasjoukkue vetäisi puoliajan alkumetreillä 15-0-juoksun, jota ei katkaissut edes Suomen aikalisä. Hurjan korijuhlan vauhdeilla Ruotsi kirmasi selkeään voittoon saakka.
– Jos yleisesti ottaen näitä kahta peliä ajattelee, niin kahdeksasta jaksosta neljä olimme sillä tasolla, millä pitäisi. Neljä jaksoa oli vielä liian huonoa, Lehtonen analysoi.
Suomelta ainoa yli kaksinumeroisiin pistelukemiin yltänyt oli Edon Maxhuni, joka säkitti 22 pistettä ja tarjoili neljä syöttöä. Maxhunin lisäksi Sudenpennuista erottuivat edukseen Aapeli Syrjämäki (4/4), Joona Airenne (6/3) ja Aleksi Liukko (3/5).
Ruotsin ykkönen oli eilisen tapaan loistava Elijah Clarance, joka tehtaili 28 pistettä, neljä syöttöä ja neljä riistoa.
Suomen 20-vuotiaat miehet palaavat takaisin sorvin ääreen ensi viikolla, kun joukkue matkustaa kovatasoiseen turnaukseen Kroatiaan kohtaamaan isäntämaan lisäksi Slovenian ja Saksan.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätietoja: Ottelutilastot.pdf
Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jäi hitusen parempaa heittopäivää vajaaksi Kreikan kaadosta Dubrovnikin helteessä 54-58 (28-30).
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Eilen päättyneissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomen Viljami Vartiainen valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon. Suomi sijoittui kolmanneksi ja nousi ensi kesäksi A-divisioonaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue juhli kolmatta sijaa ja täten myös nousua A-divisioonaan ensi kesäksi, kun Sudenpennut voitti Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussaan Alankomaat 73-56 (43-28).
Romaniassa pidettävissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Sudenpennut hävisi välierissä kisaisännille 72-77 (29-26). Suomi pelaa täten pronssiottelussa huomenna ja voitolla Sudenpennut nousee A-divisioonaan ensi kesäksi.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eteni välieriin Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin 68-66 (36-28). Suomi kohtaa huomenna kotijoukkue Romanian klo 18:00 Suomen aikaa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Kroatian 67-78 (32-44). Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon alkulohkon ykkössijalta ja puolivälierävastustaja selviää huomenna.
Suomen 20-vuotiaat miehet jatkavat voittamattomina kolmen ottelun jälkeen, kun Sudenpennut voitti alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Latvian 61-57 (30-26). Suomi varmisti voitolla paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi toisen voittonsa Romaniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut pieksi Sveitsin 60-85 (26-40). Sudenpennut kohtaa alkulohkon kolmannessa pelissään huomenna Latvian.