Salinille 10 pistettä, Olimpija taipui Puolassa

8.12.2011 Sasu Salin pelasi muhkeat 36 minuuttia ja upotti 10 pistettä, mutta ei pystynyt auttamaan joukkuettaan Union Olimpija Ljubljanaa katkaisemaan tappioputkeaan. Salinin Olimpija hävisi Euroliigan keskiviikkoillan kamppailun puolalaista Asseco Prokomia vastaan 52–67 (27–30).

Sasu Salin säkitti kymmenen pistettä Euroliigan keskiviikon kierroksella. Kuva: Tytti Nuoramo.

Olimpija Ljubljana käänsi tasaista ottelua edukseen toisen jakson puolivälissä. Joukkue vei Salinin johdattamana pariminuuttisen 7-0 ja johti tauolla pistein 27–30.

 

Kolmannella jaksolla ottelun kulku kääntyi kuitenkin täysin: Prokom aloitti jakson 8-0 ja vei koko kymmenminuuttisen yhteensä murskaavasti 23-3. Viimeisellä jaksolla Olimpija ei päässyt enää kymmentä pistettä lähemmäksi.

 

Runsaat 36 minuuttia pelannut Salin säkitti 10 pistettä (kakkoset 2/5, kolmoset 2/4), sieppasi kaksi levypalloa ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Olimpijalta korkeimmat piste- ja levypallomäärät merkitsi Boris Rothbart (16/11).

 

Euroliigan avausvoittonsa hakeneen Prokomin parhaat olivat Jerel Blassingame (12/2/3 syöttöä) ja liettualaislupaus Donatas Motiejunas (11/21/3 syöttöä).

 

Olimpija on voittanut kahdeksasta Euroliigassa pelaamastaan ottelusta yhden. Olimpijalla on jäljellä ottelut Galatasarayta ja Unics Kazania vastaan.

 

Keravnos taipui, Haanpää ei pelannut


Samuel Haanpään Keravnos Strovolou taipui ranskalaiselle Pau-Orthezille kotonaan EuroChallengen tiistain ottelussa pistein 67–70 (40–36).

 

Keravnosilla oli ongelmia pelitilanneheittojensa viimeistelyssä kolmannesta jaksosta alkaen. Puolitoista minuuttia ennen loppua tilanne oli tasan 65–65, mutta Pau-Orthezin Teddy Gipson ja Allan Ray upottivat ratkaisukorit.

 

Keravnosin tehokkaimmat olivat William Hatcher (17/2/4 syöttöä/3 riistoa) ja Strahinja Dragicevic (16/4). Pau-Orthezilta esille nousivat Gipson (20/3/3 syöttöä) ja Ray (16/5/3 syöttöä).

 

Samuel Haanpää kuului Keravnosin kokoonpanoon, mutta ei pelannut.

 
20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

16.6.2026 09:37 WNBA

Kuier ensimmäistä kertaa aloituksessa tällä kaudella – Wings päihitti Acesin 30 pisteellä

WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

15.6.2026 22:24 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavsonin Oostendelle hopeaa Belgiassa

Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia