Salmisen Solna kiinni Ruotsin mestaruudessa

5.5.2008 Koripallovalmentaja Pekka Salminen johdatti joukkueen Solna Vikingsin voittoon myös Ruotsin toisessa finaalissa. Sundsvall Dragons kaatui lukemin 72-59. Seuran toinen mestaruus 2000-luvulla on nyt katkolla Solnalle.

Solna voitti ensimmäisen finaalin Sundsvallissa 92-83.

- 2-0-johto on huomattavasti parempi kuin olla 0-2 tappiolla, mutta mitään ei ole vielä ratkaistu. Kolmannessa ottelussa etu on Sundsvallilla. Olimme onnekkaita voittaessamme siellä ensimmäisen pelin. Tempun toistaminen olisi pieni ihme, rauhoitteli Salminen tilannetta.

Toisen finaalin ratkaisuhahmoksi nousi konkari Lesli Myrthil, joka heitti Solnalle 22 pistettä ja 11 levypalloa. Solnan tähtitakamies Rudy Mbemba pussitti 17 pistettä ja Pussihukissa viime kaudella pelannut Bilal Salaam kokosi tehot 11/12.

Pekka Salminen jahtaa toista Ruotsin mestaruuttaan. Kaksi edellistä kautta ToPoa kotoisessa Korisliigassa valmentanut Salminen johdatti Solnan mestaruuteen vuonna 2003.

Maroussi yllätti Ariksen pudotuspeliavauksessa

Kreikassa pudotuspelit käynnistyivät. Puolivälieräavauksien ainoasta yllätyksestä vastasi Maroussi, joka päihitti vieraissa Hanno Möttölän edustaman Aris Thessalonikin. Ateenalaisen Maroussin voittoluvut kirjattiin 72-61.

Tappio sysäsi Ariksen heti selkä seinää vasten, sillä Kreikassa välieräpaikka heltiää kahdella voitolla.

- Olen painottanut kolmea asiaa koko vuoden; puolustusta, levypalloja ja pallon kierrättämistä. Emme onnistuneet niissä ja Maroussi laittoi meidät maksamaan siitä kovan hinnan, kertoi Ariksen kanadalaissuomalainen luotsi Gordon Herbert.

Suomen maajoukkuekapteeni Möttölä pelasi reilut 17 minuuttia, teki seitsemän pistettä ja riisti kahdesti.

Myös Nikkilän Sassarille yllätystappio

Antti Nikkilän edustama Sassari kärsi Italian kakkosliigan pudotuspelien avauksessa yllätystappion. Jesi vei Sassarilta kotiedun lukemin 100-94.

210-senttinen Nikkilä nosteli 24 peliminuutissaan 12 pistettä, vei viisi levypalloa ja riisti kaksi kertaa pelivälineen vastustajalta.

Kakkosliigan pudotuspeleissä kahdeksan joukkuetta taistelee yhdestä paikasta Italian pääsarjaan. Välieriin pääsee kolmella voitolla.

Suomalaislaituri Ville Kaunisto äityi hurjaan pelivireeseen Espanjan kolmosliigassa, kun kaarinalaiskasvatin edustama Qalat Cajasol kohtasi vieraissa Muron. Kaunisto johdatti 21 pisteen ja 13 levypallon tehoillaan joukkonsa ylivoimaiseen 92-63-voittoon. 204-senttisen Kauniston kymmenestä pelitilanneheitosta vain yksi livahti ohi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

18.6.2026 09:42 WNBA

Wingsille tappio Valkyeriesin käsittelyssä – Kuier jälleen aloituksessa

WNBA:ssa Dallas Wings kärsi tappion Golden State Valkyriesille 80-91 (33-44). Awak Kuier oli toista kertaa putkeen aloituksessa tilastoiden kolme pistettä, kaksi levypalloa, yhden syötön ja yhden torjunnan vähän alle 24 minuutin peliajalla.

16.6.2026 09:37 WNBA

Kuier ensimmäistä kertaa aloituksessa tällä kaudella – Wings päihitti Acesin 30 pisteellä

WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

15.6.2026 22:24 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavsonin Oostendelle hopeaa Belgiassa

Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.

14.6.2026 10:04 WNBA

Portland kalkkiviivoilla Dallasia parempi – Kuier monipuolisella pelipäällä

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi Portland Firelle niukasti 83-84 (37-34). Awak Kuier pelasi liki 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

12.6.2026 09:36 WNBA

Kuier palasi takaisin kokoonpanoon 15 minuutilla – Wings voittoon Mercurysta

WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

Näytä lisää vastaavia