Salmisen Solna yllätti suosikki-Sundsvallin finaaliavauksessa

30.4.2008 Suomen maajoukkueen valmennusportaaseen kuuluva Pekka Salminen käskytti Solna Vikingsin arvokkaaseen voittoon Ruotsin liigan finaaliavauksessa. Solna varasti kotiedun ennakkosuosikkina pidetyltä Sundsvall Dragonsilta lukemin 92-83. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Ruotsin mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Sundsvall oli saanut levätä ennen finaaleita 11 päivää ja sillä oli tilillään 16 peräkkäistä kotivoittoa. Ei siis ihme, että Sundsvallia pidettiin yleisesti Ruotsissa ennakkosuosikkina.

Pitkän kaavan kautta finaaleihin välieräsarjasta Plannjaa vastaan selviytyneet Salmisen suojatit eivät kuitenkaan kuvia kumarrelleet. Solnan liikkuvuus aiheutti etenkin toisella puoliajalla suurta hallaa Sundsvallin "jättiläisille". Solna voitti toisen puoliskon 50-36.

Viime kaudella Suomessa ja Pussihukissa pelannut Bilal Salaam oli Solnan hahmo tehtyään 23 pistettä. Parimetrisen amerikkalaislaiturin panoksen arvoa nostaa se, että hän joutui tekemään korinsa Sundsvallin Joakim Kjellbomia (213 cm), Mike Palmia (209) ja Pero Vasiljevicia (209) vastaan.

Salaamille tekivät tilaa Solnan vikkelät takamiehet, joita Sundsvall ei pystynyt pysäyttämään 1 vastaan 1 –tilanteissa. Martin Pahlmblad ja Brandon McKnight heittivät 18 pistettä mieheen. Ruotsin maajoukkuetakamies Rudy Mbemba menetti Sundsvall-puolustukselle pallon kymmenen kertaa, mutta pussitti 14 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

- Kun pelaamme näin hyvin, on meitä vaikea pysäyttää, kommentoi toista Ruotsin mestaruuttaan jahtaava Salminen uutistoimisto TT:lle.

Rannikon Himki välieriin

Teemu Rannikon edustama BC Himki eteni Venäjän liigan välieriin puhtaasti 2-0-voitoin. Himki löi toisessa puolivälierässä Lokomotiv-Rostovin vieraissa 83-68.

Kantapäätään paranteleva Rannikko ei pelannut.

Himki saa välierissä vastaansa Ural Great Permin, joka yllätti Unics Kazanin voitoin 2-1.

Kotin kausi päätökseen, Nikkilä jatkaa pudotuspeleissä

Italian liigassa runkosarja on saatu päätökseen ja samalla päättyi Tuukka Kotin sekä hänen edustamansa Rietin kausi. Rieti hävisi runkosarjan viimeisen ottelunsa Cantúlle niukasti kotonaan 83-86. Voitto nosti Cantún mukaan pudotuspeleihin.

Rieti oli lopulta sarjataulukossa 13:s voittosuhteellaan 14-20. Eroa pudotuspeliviivan tuli kuusi pistettä.

Käsivammasta kesken kauden kärsinyt 205-senttinen Tuukka Kotti kirjautti Italian liigan tulokaskauden keskiarvoikseen 21 ottelussa 11,2 peliminuuttia, 2,7 pistettä ja 1,8 levypalloa. Ennätyksekseen Kotti heitti kymmenen pistettä ja levypalloissa hänen korkein noteeraus oli kuusi, johon Kotti ylsi kahdesti.

Italian kakkosliigassa Antti Nikkilän Sassari valmistautuu parhaillaan pudotuspeleihin, joissa jaossa on yksi liigapaikka. Runkosarjan voittanut Carife Ferrara ennätti jo nousun Italian pääsarjaan lunastaa.

Runkosarjassa kolmanneksi tullut Sassari aloittaa pudotuspelit puolivälieräsarjalla Jesiä vastaan. Välieräpaikka heltiää kolmella voitolla.

Runkosarjan päätöspelissä Sassari voitti vieraissa Pistoian 77-71. 210-senttinen Nikkilä tuli peliin poikkeuksellisesti vaihdosta ollen huipputehokas. Suomalaisjätti kirjautti tililleen 11 pistettä ja yhdeksän levypalloa 23 peliminuutissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

16.6.2026 09:37 WNBA

Kuier ensimmäistä kertaa aloituksessa tällä kaudella – Wings päihitti Acesin 30 pisteellä

WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

15.6.2026 22:24 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavsonin Oostendelle hopeaa Belgiassa

Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia