Seagulls Suomen Cupin finaaliin Vilpasta vastaan – Lahti sai jälkipuoliskolla kirin päälle mutta jäi lopulta kakkoseksi

14.1.2022 19:59 Lahti Basketballin kolmannen jakson kovasta kiristä huolimatta Helsinki Seagulls taputteli ottelun selkein luvuin ja eteni finaaliin.

Seagullsin Antti Kanervo, Shawn Huff ja Tuukka Kotti pitivät johdon yllä, vaikka Lahden Khalil Iverson pääsikin irti muutaman kerran. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Helsinki Seagulls kohtaa huomenna lauantaina miesten Suomen Cupin finaalissa Salon Vilppaan. Seagulls varmisti paikkansa kaatamalla Lahti Basketballin ainoassa välieräottelussa luvuin 108–87.

Isosta piste-erosta huolimatta ottelu ei ollut läpihuutoa. Lokit pääsivät jo puoliaikatauolle reippaassa johdossa 55–39, mutta kolmannella jaksolla alkoi Lahden rynnistys. Haastajat kävivät parhaimmillaan vain viiden pisteen päässä tasoituksesta Ali Aholan sekä ulkomaalaisvahvistusten Antonio Ballardin ja Khalil Iversonin johdolla, mutta Seagulls sai pidettyä johtonsa ja kasvatettua sitä jälleen loppua kohti.

Vajaasta miehityksestä kärsivän Lahden tehotiimistä Aholalle merkittiin 16 pistettä ja kolme koriin johtavaa syöttöä, Iversonille 18 pistettä ja seitsemän levypalloa ja Ballardille 23 pistettä, kymmenen levypalloa ja neljä syöttöä.

– Seagulls oli juuri niin kova kuin arvata saattoi. He rokottivat meitä armottomasti, kun olimme myöhässä. Saimme kuitenkin vähän fiksattua palloskriinipuolustusta ja nousimme vielä taistelemaan voitosta. Pystyimme reagoimaan vaikeuksiin, mutta sitten yksinkertaisesti loppuivat rahkeet, kommentoi Lahden päävalmentaja Pieti Poikola.

Seagullsin rasvatun lailla toimivan hyökkäyksen kärkiniminä nähtiin kotimaiset maajoukkuesankarit Shawn Huff ja Antti Kanervo. Huff teki ottelussa 22 pistettä ja keräsi viisi levypalloa sekä viisi syöttöä. Kanervo puolestaan pommitti 21 pistettä hervottomilla osumatarkkuuksilla – takamiehen kolmoset upposivat suhteessa 5/6.

– Vastustajalla ei ollut läheskään täysi rosteri, joten täytyy hyvästä pelistämme huolimatta huomioida nämä lieventävät asianhaarat. Pelaamattomuus tuntui tietyllä tavalla ja saattoi joidenkin pelaajien liikkeissä näkyäkin, mutta fyysisesti fiilis oli todella hyvä, kommentoi Kanervo.

Myös Lassi Nikkarinen näytti jälleen, mistä hänen peliälynsä on tehty, kun Seagullsin nuori pelinjohtaja jakoi kuusi koriin johtavaa syöttöä hyökkäyksen moottorina.

Seagulls etenee nyt kohtaamaan Salon Vilppaan, joka lunasti oman finaalipaikkansa pelaamata välieräottelua ollenkaan, sillä Kauhajoki joutui vetäytymään turnauksesta viime hetkellä koronavaikeuksien takia. Se ei välttämättä silti tarkoita automaattisesti etulyöntiaseman olevan kummallakaan puolella.

– Hyvä, että saimme alle tällaisen ottelun. Aluksi toki etu oli Vilppaan puolella, koska he pääsivät finaaliin suoraan, mutta meillä on nyt voitettu peli alla, joten väitän, että se etu on nyt syöty, Kanervo lisäsi.

Ottelutilastot

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia