5.4.2024 12:47 Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.
Sofia Pelander jahtaa mestaruutta Ruotsissa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Norrköping puristi runkosarjassa toiseksi ja ottaa mittaa Högsbosta pudotuspelien avauskierroksella. Viime kaudella Norrköpingin taival loppui niukasti välierävaiheessa 2-3-tappioon Södertäljelle, joten tämän kauden pudotuspeleihin joukkue lähti innolla.
- Tätä varten on tehty koko kausi töitä ja meillä on tosi monta pelaajaa, jotka jäivät viime kaudesta, joten sillä tavalla tämä on vähän yhden projektin päätös.
Norrköpingin pudotuspelit alkoivat kuitenkin tahmeasti, kun Högsbo haki avausottelusta niukan 72-67-voiton. Pelanderin mukaan joukkue sisuuntui tappiosta ja taistelee perjantaina pitääkseen kautensa elossa.
- Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys. Högsbo pelasi hyvin ja me heitimme kolmen pisteen heitot 13 prosentilla, mikä ei ole ihan sitä mihin yleensä pyritään. Pienillä fiksauksilla lähdemme hakemaan toisesta pelistä voittoa, että saamme ottelusarjan katkolle kotikentälle.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.🌟 | Matchens lirare presenteras av ICA Kvantum Klockaretorpet. #förNorrköping | #dolphinsbasket pic.twitter.com/wbcwikBnHt
— Norrköping Dolphins (@DolphinsBasket) February 28, 2024
Dolphins lähti pudotuspeleihin mestaruus tähtäimessä eikä avaustappio ole muuttanut suunnitelmia.
- Olemme puhuneet, että mestaruus on tavoitteena, mutta Södertäljellä tässä on suurimmat paineet. Heillä on selkeästi isoin pelaajabudjetti ja monta tosi hyvän luokan pelaajaa. Mielestäni meillä on myös monta hyvää pelaajaa joukkueessa ja on selkeästi joukkueemme vahvuus, että pelaamme joukkueellemme.
- Meillä on tosi hyvä joukkuehenki ja meillä on kivaa yhdessä sekä kentällä että sen ulkopuolella. Mielestäni se näkyy myös kentällä, että nautimme olla yhdessä. Meidän ulkomaalaisvahvistukset ovat myös nappivalintoja ja he ovat olleet hyviä tyyppejä ja pelaajia ja he täydentävät joukkuettamme mahtavalla tavalla.
Pelander palasi kesken viime kauden takaisin Norrköpingiin, jota edusti vuosina 2015-2018. Pelaamisen ohella lääkäriksi kouluttautunut Pelander painaa vuorotöissä täyttä työpäivää paikallisen sairaalan ensiavussa ja pelaa samalla huipputasolla koripalloa.
- Oli ihana tulla takaisin Norrköpingiin ja kyllä tämä on kotini tällä hetkellä. Nyt pudotuspelien aikaan on ollut vähän vähemmän töitä ja enemmän korista. Iso kiitos sairaalalle, että olen saanut yhdistettyä pelaamisen ja työn ja heiltä on löytynyt joustoa. Eihän se olisi muuten mahdollista millään tavalla, Pelander kiittelee.
Lisätietoa: SBL Dam
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.
Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.
Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.
Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.
Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.