Sparliigan pronssitaisto pysyi avoimena

18.4.2005 Sparliigan pronssisten mitalien kohtalo ratkeaa vasta torstaina (21.4.) pelattavassa toisessa osaottelussa. Porvoon Tarmo otti pisteen etumatkan kahden ottelun yhteistuloksella ratkeavan taiston ensimmäisestä osaottelusta, kun se voitti maanantaina Joensuun Katajan vieraissa niukasti 88-87. Katajan toisen puoliajan kiri piti kuitenkin huolen siitä, että mitalikanta ei siltä karannut.

Pitkään näytti maanantaina, että Tarmo ottaisi vahvan kiinnityksen historiansa ensimmäisiin SM-mitaleihin. Porvoolaiset johtivat puoliajalle mentäessä jo 16 pisteen erolla (47-31).  

Katajalta puuttui ottelusta Jyri Lehtonen, Tarmolta puolestaan kuumeinen Mark Sweet. Lehtonen kärsi viimeisen välieräottelun jälkimainingeista saamaansa yhden ottelun pelikieltoa. Lehtosen poissaolosta huolimatta tauolta palasi rivinsä koonnut Kataja. Valmentaja Timo Heinosen antaman puoliaikapuhuttelun jälkeen Kataja kutisti ensin kolmannen jakson aikana eron kymmeneen pisteeseen (62-72) ja tuli lopulta pisteen päähän, kun Tarmon puolustusote herpaantui.

Voittajajoukkueen ja koko pelin hahmo oli maajoukkuemies Petri Virtanen. Hän hassutti Kataja-puolustusta niin läheltä kuin kaukaakin heittäen 30 pistettä. Virtasen 11 kolmosesta korisukan läpi suhahti kuusi. Joukkueen amerikkalaiset Clifton Jones ja Daryl Greenen heittivät 12 pistettä mieheen. Ville-Pertti Lind täydensi 13 pisteen Tarmon tehomiehien katraan.  

Tarmon valttia oli pitkään hyvin sujunut heittopeli. Joukkue säkitti palloa kolmosviivan takaa lähes 50 prosentin tahdilla (10/21) ja kakkosistakin sisään meni 55 prosenttia (27/49).  

Kataja pelasi puolestaan palloa paljon isolle kalustolleen korin läheisyyteen. Sekä Stephen Rich että Sami Laaksonen onnistuivatkin hyökkäyspään viimeistelyssään mukavasti. Molemmat nostelivat 19 pistettä. Pomppuihme Llewellyn Smalley taiteili 25 pistettä. Smalley kunnostautui Katajan kirivaiheen käynnistäjänä upotettuaan kolme peräkkäistä kolmen pisteen heittoa.  

Toinen pronssiottelu pelataan torstaina Porvoossa. Kataja saa peliin ottelurangaistuksensa kärsineen Lehtosen. Myös Sweet tervehtynee pelikuntoon. Ottelu käynnistyy Porvoon Urheiluhallilla klo 18:30.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

18.11.2024 09:30 Susijengi

Topias Palmi: ”Viimeiset kolme vuotta on nähty parasta Palmia”

Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.

16.11.2024 20:05 Korisliiga

Gustavsonilta huikea puolustuspään suoritus Uudessakaupungissa – Pöllä ja Permanto loistivat Loimaalla

Korisliiga-illassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Andre Gustavson repi riistoja ja juoksi, kun taas Hannes Pöllä otti mittaa Jeremiah Woodista, joka "pelasi jo silloin, kun tyrannosaurukset vaelsivat planeetalla".

Näytä lisää vastaavia