15.8.2018 01:20 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa viimeisen ottelun Puolalle 71-77 (35-37).
Aarni Korkiatupa ja Suomi hävisi Puolalle. Kuva: Vesa Koivunen
EM-kisoissa edelleen puhtaalla pelillä pelaava Puola osoittautui kovaksi palaksi purtavaksi. Vaikka molemmilla joukkueilla oli etsikkoaikansa karata, niin joukkueet etenivät rinta rinnan viimeisille minuuteille asti.
Vajaa kaksi minuuttia ennen loppusummeria Suomi nousi kolmen pisteen johtoon 71-68, mutta viimeisen minuutin aikana Puola onnistui ensin tasoittamaan ja lopulta vielä ohitse. Sudenpentujen kavennusyritykset kolisivat raudoissa, joten Puola pääsi tuulettamaan ansaittua voittoa.
– Hyvä ja opettavaisen tiukka peli sekä tahdikas esitys meidän miehiltä, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.
– Kaikki pitää urheilussa ansaita ja tänään ansaitsimme tämän. Pelasimme tänään monilta osin hyvin ja parantamaan pelin sisällä esiin tulleita haasteita. Se on hyvä signaali lopputurnausta silmällä pitäen, Koskelainen lisäsi.
Suomen ehdoton ykkönen oli Aarni Korkiatupa, joka viimeisteli komean tupla-tuplan 20 pistettä ja 11 levypalloa. Pistetaakkaa kantoivat myös Lauri Hänninen (12/1) ja Valtteri Mervola (14/5/3 syöttöä).
Alkulohkossaan neljänneksi sijoittunut Suomi pelaa nyt sijoista 9.-16.
– Huomisen välipäivän jälkeen jahtaamaan lisää voittoja, Koskelainen kertoi.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui 11. sijalle Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Slovenian 79-82 (30-53).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toiseksi viimeisen ottelunsa Kreikassa pidettävissä EM-kisoissa, kun Saksa oli parempi numeroin 95-62 (53-35). Suomi pelaa täten sijoista 11-12 huomenna klo 13:30 Sloveniaa vastaan.
Suomi nappasi ensimmäisen voittonsa Kreikassa pidettävissä poikien U16 EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Georgian jatkoajan jälkeen 78-75 (35-32, 68-68). Voiton myötä Sudenpennut varmisti paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesäksi ja pelaa nyt sijoista 9-12.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Kreikassa pidettävien EM-kisojen Round of 16 -ottelussa Serbialle 95-78 (44-40). Suomi pelaa täten sijoista 9-16.
Kreikassa pidettävissä 16-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi hävisi viimeisessä alkulohkopelissään Latvialle 54-70 (24-42). Suomi sijoittui alkulohkossaan viimeiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa tiistaina Serbian.
Kreikassa pelattavissa 16-vuotiaiden poikien EM-kisojen toisena päivänä Suomi hävisi alkulohkopelissään Turkille 84-60 (44-31). Kahden tappion jälkeen Suomella on mahdollisuus avata voittotilinsä huomenna klo 21:00 Suomen aikaa Latviaa vastaan.
Iraklionissa tänään käynnistyneissä 16-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi hävisi selkeästi Espanjalle 53-123 (32-63).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa perjantaina A-divisioonan EM-kisansa Kreikan Iraklionissa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohko A:ssa ovat Espanja, Turkki ja Latvia.
16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).