12.8.2019 21:49 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki kovan kolauksen, kun Sudenpennut menetti mahdollisuutensa kahdeksan parhaan joukkoon häviten Romanialle 58-83 (19-43). Suomi pelaa viimeisen alkulohkon pelinsä huomenna Slovakiaa vastaan.
Sudenpennut kärsi tappion Romanialle EM-kisoissa. Kuva: FIBA
Suomella oli erityisesti avausneljänneksellä vaikeuksia korinteossa ja Romania käytti etsikkoaikansa vieden ensimmäiset kymmenen minuuttia 7-28. Tämän jälkeen Sudenpennut oli jatkuvasti takaa-ajajana pääsemättä missään vaiheessa iskuetäisyydelle.
– Nyt on tunteet aika pinnassa ja pettymys kova. Näkemyksemme mukaan tasapäinen vastustaja kanssamme. He heittivät alkuun itselleen epätyypillisesti viisi kolmosta sisään kuudesta yrityksestä. Lisäksi teimme muutaman sijoittumisvirheen puolustuksessa, kun olimme liian passiivisia, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.
– Nämä molemmat olisi voitu kestää pelkkänä alkusäikähdyksenä, mutta liuta ohiheittoja, joista olisi pitänyt tehdä helppo kori, tekivät takaa-ajosta lopulta liian haastavan tälle päivälle. Jossittelu jälkikäteen ei auta, nyt tulos oli tämä. Oikeanlainen kovuus tässä näyttäytyi isona haasteena.
– Turnaus ja urheilu kuitenkin jatkuvat. Nyt täytyy keskittyä tekemään sitä, mikä tehtävissä on.
Suomen parhaat pistemiehet olivat Aku-Petteri Kuusinen (12/3) ja Tommi Lehtonen (11/1). Romanian tehomiehiin kuuluivat mm. Stefan Grasu (13/10) ja Luca Nastrut (11/3).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa kolmannen sijan voittamalla Slovakian 70-55 (33-21). Suomen pelit jatkuvat torstaina sijoista 9-16.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue selätti B-divisioonan EM-kisoissa Itävallan 78-47 (31-22). Sudenpennut on voittanut molemmat kahdesta alkulohko-ottelustaan.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui 11. sijalle Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Slovenian 79-82 (30-53).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toiseksi viimeisen ottelunsa Kreikassa pidettävissä EM-kisoissa, kun Saksa oli parempi numeroin 95-62 (53-35). Suomi pelaa täten sijoista 11-12 huomenna klo 13:30 Sloveniaa vastaan.
Suomi nappasi ensimmäisen voittonsa Kreikassa pidettävissä poikien U16 EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Georgian jatkoajan jälkeen 78-75 (35-32, 68-68). Voiton myötä Sudenpennut varmisti paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesäksi ja pelaa nyt sijoista 9-12.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Kreikassa pidettävien EM-kisojen Round of 16 -ottelussa Serbialle 95-78 (44-40). Suomi pelaa täten sijoista 9-16.