1.12.2011 Suomen Koripalloliitto on valinnut Korisliigan marraskuun pelaajaksi toista kauttaan Joensuun Katajassa pelaavan amerikkalaislaituri Jared Newsonin. 195-senttinen, 27-vuotias Newson oli omaa luokkaansa, kun Kataja päätti kuun kaikki seitsemän otteluaan voittoihin.
Näyttävänä viimeistelijänä tunnettu Jared Newson esitteli marraskuussa myös tarkkaa heittokättään Katajan voittaessa kaikki kuukauden pelinsä. Kuva: Matti Koskinen.
Joensuun Kataja teki marraskuun aikana selvää jälkeä vastustajistaan voittamalla kaikki seitsemän otteluaan, joista vain kaksi alle kymmenen pisteen erolla. Joensuulaisjoukkueen keskimääräinen voittomarginaali oli +17,7 pistettä, mistä tekee entistä vaikuttavamman se, että joukkueen avainpelaajista Petri Virtanen oli pitkään ja Juho Nenonen kokonaan sivussa, ja amerikkalaissentteri Jeremy Price on pelannut ryhmässä vain runsaan kuukauden.
Jo viime kaudella liigan parhaimpiin amerikkalaispelaajiin kuulunut ja Joensuun Katajan Suomen cupin mestaruuteen ja SM-hopealle johdattanut Newson oli marraskuussa Katajan ylivoimainen johtajapelaaja. Newson pelasi seitsemässä ottelussa keskimäärin 38,7 minuuttia ottelua kohden ja täytti tilastorivejä 21,0 pisteen, 10,4 levypallon, 2,3 riiston ja 1,7 syötön keskiarvoilla. Newson teki tasaisen kovaa jälkeä myös heittäjänä: kakkoset upposivat 53,2, kolmoset 54,5 ja vapaaheitot 79,4 prosentin tarkkuudella.
Tennessee-Martin-yliopiston kasvatti Newson on pelannut ammattilaisena NBA:n kehitysliigassa, Australiassa sekä Saksassa ennen Suomeen saapumistaan. Newson on ollut myös näytillä Dallas Mavericksissa, joka voitti kesällä 2011 NBA:n mestaruuden.
Muut ehdokkaat Korisliigan marraskuun pelaajiksi olivat loimaalaisen Nilan Bisonsin Martin Zeno sekä Kauhajoen Karhun Kelly Beidler.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.