21.5.2021 14:03 Suomen mestaruutta kauden päätteeksi juhlinut Salon Vilpas on solminut vuoden lisäjatkon päävalmentaja Sami Toiviaisen sopimukseen. Teemu Rannikko ja Jussi Savolainen vahvistavat salolaisjoukkueen valmennusta.
Teemu Rannikon ansiokas pelaajaura tuli päätökseen, kun Vilpas juhli Suomen mestaruutta päättyneellä kaudella. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Upean pelaajauransa kuluneeseen kevääseen lopettanut Teemu Rannikko liittyy Vilppaan valmennusstaffiin kaksivuotisella sopimuksella. 40-vuotias Rannikko aloittaa Vilppaan valmennuksen akatemiavalmentajana kahden vuoden sopimuksella ja hänen tehtäväkenttäänsä kuuluu rooli edustusjoukkueen ja U19-ikäisten pelaajakehittäjänä ja taitovalmentajana.
Rannikko aloitti HKVT:n suorittamisen Lohjan Kisakalliossa heti mestaruusjuhlien jälkeen.
– Päällimmäinen syy oli se, että uran aikana on tarttunut tietoa ja taitoa mukaan, jota haluan jakaa eteenpäin. Päävalmentajan tai apuvalmentajan roolissa sitä ei pystyisi viedä niin hyvin eteenpäin, koska ajatukset olisivat silloin enemmän joukkueen päivittäisessä tekemisessä, kertoo Rannikko Yle Urheilun haastattelussa.
Uransa toisen Suomen mestaruuden pokanneella Sami Toiviaisella oli Vilpas-sopimusta jäljellä vielä tuleva kausi, mutta vuoden lisäjatko oli molemmille osapuolille helppo ratkaisu. Toiviaisen apuna ollut Jere Anttila jatkaa Vilppaan valmennuksessa.
- Suurella ilolla lähdetään tekemään hommia tämän porukan kanssa. Hienoa, että Vilpas panostaa isosti myös valmennuksen kehittämiseen ja nyt pystymme tarjoamaan etenkin nuorille pelaajille enemmän henkilökohtaista valmennusta. Jokainen staffin jäsen täydentää toisiaan ja voimme oppia toisiltamme uusia asioita. Aloitamme uuden treenikauden 31. toukokuuta nuorisokaartin kanssa ja harjoittelua tullaan eriyttämään kesän aikana kunkin tarpeen mukaan, toteaa päävalmentaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.
Uutena nimenä salolaisten valmennuskvintettiin astuu Jussi Savolainen, joka on pelannut pitkän uran Vilppaan ja PeU Basketin riveissä. Keväällä HKVT:ltä valmistunut Savolainen on Peu Basketin uusi päävalmentaja I divisioona B:ssä ja hän tulee työskentelemään myös Vilppaan edustuksen apuvalmentajana sekä seuran U19-poikien valmennusryhmässä.
- Nyt oli oikea aika satsata edustusjoukkueen ohella myös junioritoimintaan ja meillä on jatkossa enemmän käsiä nuorten kehittämiseen. Tällä kokoonpanolla pystymme viemään Vilppaan pelaajapolkua ja koko seuran toimintaa paremmin eteenpäin, avaa Vilppaan manageri Antero Jokinen.
Kesken viime kauden mestareiden fysiikkapuolelle liittyneen Essi Lindgrenin rooli tulee kasvamaan, kun hän tulee olemaan jatkossa edustusjoukkueen lisäksi mukana myös Vilppaan junioripuolen fysiikkavalmennuksessa.
- Kyseisessä paketissa on monta erinomaista asiaa. Samin sopimuksen vuoden jatko, Teemun mukaantulo edustuksen kuin myös akatemian valmennukseen, yhteistyön tiivistyminen Peu Basketin kanssa, sekä Essin rooli oheisharjoittelun kehittäjänä, Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi avaa.
- Uskon että näillä stepeillä pystymme kehittämään koko seuramme valmennustoimintaa. Tulevalla kaudella meillä tulee olemaan yhteensä 6 päätoimista valmentajaa, sillä junioripuoli tulee täydentymään vielä yhdellä päätoimisella valmentajalla. Tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat jo kirkkaana mielessä ja panostuksia tullaan jatkossakin tekemään junioritoiminnan kehittämiseen.
Vilpaan valmennus kaudella 2021-22: päävalmentaja Sami Toiviainen, valmentaja Jere Anttila, valmentaja Jussi Savolainen, valmentaja Teemu Rannikko, fysioterapeutti Essi Lindgren, hieroja Timo Lammi, huoltaja Petri Koskinen, joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen, manageri Antero Jokinen.
Voimassa olevat pelaajasopimukset tulevalle kaudelle: Mikko Koivisto, Juho Nenonen, Perttu Blomgren, Onni Mäkynen, Tuukka Juntunen, Niilo Kärkkäinen ja Riku Laine.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.