Telekomas ylivoimainen, Pantterit toinen Baltian liigassa

31.3.2003 Naisten koripalloilun Baltian liigan (BWBL) lopputurnaus pelattiin viikonvaihteessa Helsingissä. Finaalitapahtuma ei tarjonnut suuria pelillisiä yllätyksiä, mutta Pantterien pääsy loppuotteluun liettualaista täysammattilaisjoukkuetta Lietuvos Telekomasia vastaan oli SM-sarjassa hopealle jääneeltä joukkueelta oiva työnäyte.

Itse loppuottelussa ei voittajasta ollut hetkeäkään epäselvyyttä, sillä puoliajalla liettualaiset johtivat 45-29 ja pitivät samaa vauhtia loppuun saakka voittaen kamppailun luvuin 92-51. Euroliigassa vuosikausia pelanneen yhdistelmän kokemus ja taito olivat omalla tasollaan.

Pantterien pelaajista 20 pistettä heittänyt Susanna Rinta sekä 17 pistettä ja 12 levypalloa tilastoihinsa kirjannut Heli Roukanoja osoittivat kykenevänsä pelaamaan eurooppalaisella huipputasolla. Euroopassa noin kymmenennelle sijalle rankatun Lietuvos Telekomasin ykkönen finaalissa oli Irena Baranauskaite, jonka saalis oli 19 pistettä ja kymmenen levypalloa.

Liettualaisten ylivoimaista materiaalia kuvaa se, että joukkue koostuu kahdeksasta Liettuan maajoukkuepelaajasta ja kolmesta ulkomaalaisvahvistuksesta, joista mainittakoon Ukrainan maajoukkueen keskushyökkääjä. Pelaajista neljä oli mitaltaan yli 190-senttisiä.

Pantterien Heli Roukanoja valittiin liigan All Stars -viisikkoon. Susanna Rinta palkittiin liigan parhaana kolmen pisteen heittäjänä ja Espoo Teamin Jurgita Kausaite pokkasi parhaan levypallopelaajan tittelin.

Team Espoon sijoitus seitsemäs

Viime vuonna liigan loppuottelussa Lietuvos Telekomasia pelannut venäläinen Baltiskaja Zvezda kukisti latvialaisen RTU Klondaikan pronssiottelussa luvuin 95-52. Toinen Latviaa edustanut joukkue perinteikäs TTT Riika sijoittui viidenneksi voitettuaan Virosta kootun yhdistelmän (Combined) 94-64. Pantterien lisäksi suomalaisjoukkueista oli lopputurnauksessa mukana EBT:n ja Hongan pelaajista koottu Espoo Team, joka sijoittui seitsemänneksi voitettuaan valkovenäläisen Grodnon 85-72.

Ensi kaudella kymmenennen kerran pelattavaan Baltian Liigaan tulossa mukaan lisää joukkueita Venäjältä ja toiveissa on myös kahden ruotsalaisjoukkueen osallistuminen.

Baltian liigan (BWBL) lopputurnauksen päätöspäivän tulokset

su 30.03.

Espoo Team

-

Olimpia Grodno

85-72

(41-41) sijat 7-8

su 30.03.

TPÜ Combined

-

TTT Riika

64-94

(29-56) sijat 5-6

su 30.03.

Baltiskaja Zvezda

-

RTU-Klondaika

95-52

(49-26) sijat 3-4

su 30.03.

Lietuvos Telekomas

-

Pantterit

92-51

(45-29) sijat 1-2

Asiat

 
24.6.2026 11:26 Susijengi

Susijengi Rising Stars haastaa torstaina Puolan haastajamaajoukkueen

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta viime vuosina pelanneiden ja sinne tulevaksi kaudeksi lähtevien nuorten pelaajien ympärille rakennettu Susijengi Rising Stars matkustaa tänään keskiviikkona Krakovaan ja kohtaa torstai-iltana Puolan haastajamaajoukkueen.

23.6.2026 21:29 WU18

Suomen 18-vuotiaat tytöt suuntaavat Pohjoismaiden mestaruuskisoihin

Suomen tyttöjen maajoukkue suuntaa Ruotsin Södertäljeen huomenna 25.6. alkaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.

23.6.2026 18:49 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Norjan PM-kisojen avauspelissä

Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.

22.6.2026 17:06 MU18

Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat kesänsä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.

22.6.2026 15:30 Susijengi

Susijengi kohti keskikesän huipennusta 24 pelaajan vahvuisena

Susijengin valmistautuminen kohti keskikesän MM-karsintaikkunaa jatkuu tänään maanantaina Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallilla. Alkukesän Open Gym -viikkojen jälkeen Susijengi on tiivistynyt 24 pelaajan leiritysryhmäksi kansainvälisen tason eturiveineen.

22.6.2026 12:47 WU16

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 23.-26.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

18.6.2026 15:48 MU15

Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-17.7.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

18.6.2026 13:41 3x3

3x3-koriksen kotimainen huipputapahtuma Helsingin ytimessä – maajoukkuepelaajia mukana Narinkkatorilla 27.6.

Suomalaisen 3x3-koriksen kesä saa näyttävän jatkon, kun 3x3 SM-kiertue saapuu Helsingin Narinkkatorille lauantaina 27. kesäkuuta. Keskelle pääkaupunkia rakennettava kenttä tarjoaa ainutlaatuiset puitteet vauhdikkaalle 3x3-koripallolle, jossa kohtaavat maan parhaat pelaajat ja nousevat tähdet.

Näytä lisää vastaavia