Tim Kisner Sparliigan piste- ja syöttökuningas

21.3.2005 Salon Vilpasta koripallon Sparliigassa edustaneesta Tim Kisneristä tuli SM-historian ensimmäinen pelaaja, joka on saman kauden aikana voittanut sekä sarjan korintekijä- että syöttötilaston. 182-senttinen Kisner teki Sparliigan runkosarjassa keskimäärin 28,3 pistettä ja jakeli 5,52 koriinjohtanutta syöttöä.

Kisnerille ei pistetilastossa löytynyt uhkaajaa. Kakkoseksi tulleen Pyrbasketin Lamont Turnerin keskiarvo oli yli neljä pistettä heikompi, 23,9 pistettä. Syöttötilastossa uhka oli tilastoissa näkymätön - kirjaimellisesti. Joensuun Katajan konkaritakamies Jyri Lehtonen kirjautti syöttökeskiarvokseen 6,26 ”passia” ottelua kohden, jolla olisi ykköstila irronnut. Lehtonen pelasi kuitenkin vain 23 runkosarjan 36 ottelusta. Näin hän ei täyttänyt keskiarvoin ilmaistavien paremmuustilastojen kriteeriä, jonka mukaan pelaajalla täytyy olla 2/3 joukkueensa otteluista pelattuna.  

SM-historiassa vain kaksi pelaajaa on aiemmin voittanut sekä piste- että syöttötilaston, mutta ei koskaan saman kauden aikana. Gerald Lee oli sarjan korintekijäykkönen kaudella 1974-75 (27,6 pistettä) ja syöttötilaston kärki kaudella 1992-93 (4,22). Ron Rutland puolestaan vei nimiinsä pistetilaston kaudella 1995-96 (29,3) ja syöttötilaston vuotta myöhemmin (5,56).  

Sunnuntaina päättyneen runkosarjan paras kotimainen korintekijä oli Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä. Hän oli avittamassa joukkuettaan runkosarjan voittoon tekemällä 18,6 pistettä ottelua kohden. Sillä heltisi tilaston 13. sija. Viime kaudella Riihelä oli lähellä jopa korintekijätilaston voittoa keskiarvollaan 23,8. Tällä kaudella hän ei ole joutunut kantamaan yhtä suurta vastuuta pisteidenteosta, vaan taakkaa on jaettu useimmille hartioille. Lappeenrannan tasaisuutta kuvastaa hyvin se, että Riihelän edellä paremmuustilaston sijoilla 11-12 olivat joukkuekaverit Matthew Williams (18,8) ja Andre Foreman (18,6). 

Tulokas-Sten sarjan pallorosvo 

Sarjan levypallokuninkaan tittelin vei toistamiseen urallaan Luke Lloyd. Kauden sensaatioksi noussutta Aura Basketia edustava Lloyd napsi 15,0 irtopalloa ottelua kohden. Edellinen ykköstila miehen tilillä oli kaudelta 2000-01, jolloin Lloyd edusti UU-Korihaita.  

Sarjanousijana peräti runkosarjan kolmoseksi kiilanneen Aura Basketin pelaajalle meni myös riistotilaston kärkipaikka. Sarjan ahnain pallorosvo oli loistavaa tulokaskautta pelaava Juha Sten, joka vei pelivälineen vastustajan käsistä keskimäärin 3,73 kertaa. Noteeraus on paras 15 vuoteen ja historian neljänneksi paras. Parempaan on pystynyt vain Gerald Lee kausina 1986-87 (4,33), 1988-89 (3,80) ja 1989-90 (3,75). Sten on lisäksi vasta toinen suomalaissyntyinen riistotilaston voittaja. Ensimmäisenä tittelin nappasi niinikään turkulainen takamies, Teemu Rannikko kaudella 1999-2000.  

Torjuntatilaston vei nimiinsä Lappeenrannan Andre Foreman, joka esti näyttävillä ”blokeillaan” vastustajan korintekoaikeet 1,92 kertaa ottelua kohden.  

Suomalaiset valloittivat heittotilastot 

Keskiarvoilla mitattavien tilastojen lisäksi Sparliigassa listataan paremmuustilasto tarkimmista heittäjistä. Sarjan parhaimmisto niin vapaaheitoissa kuin kahden ja kolmen pisteen heitoissakin koostui suomalaispelaajista. Edellisen kerran vastaava tapahtui kaudella 1995-96. 

KTP Basketin Roope Mäkelän käsi oli vakain vapaaheittoviivalta. Mäkelä upotti vaparinsa 90,8 prosentin tarkkuudella (129/142). Hänen kannassaan lähimpänä oli Katajan maajoukkuetakamies Jyri Lehtonen, 86,8 prosenttia (99/114). 

Kahden pisteen heitoissa tarkin oli Porvoon Tarmon, Lehtosen tavoin maajoukkueessa oleva, Petri Virtanen. Hänen 188 kakkosestaan tiensä perille löysi 119 eli 63,3 prosenttia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Virtanen heitti onnistumisistaan huolimatta lähes sata heittoa enemmän (282) kolmen pisteen viivan takaa. 

Kolmosten ykkönen oli Kouvojen Jani Hiltunen, joka pommitti kaukoheitoistaan sisään 49,5 prosenttia (45/91). Kakkosena tilastossa oli KTP:n Pasi Heinonen 48,4 prosentin tarkkuudellaan (46/95). 

Sparliigan paremmuustilastot



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia