ToPo ei peluuta Tenngreniä

14.3.2008 Korisliigan helsinkiläisjoukkue ToPo on päättänyt jättää huume-epäilyihin yhdistetyn Iiro Tenngrenin pois pelaavasta kokoonpanostaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Tenngren ei pelaa enää loppukauden aikana.

Iltalehden keskiviikkona uudelleen esiin tuoman Tenngreniin kohdistuneen huume-epäilyn johdosta ToPon edustajat selvittivät uutisointiin liittyviä taustoja. Selvitykset eivät tuoneet esille uusia konkreettisia todisteita epäilyksien tueksi, jonka lisäksi Tenngren itse kiistää edelleen epäilyt.  

Tilanne on ollut sekä seuran että pelaajan kannalta hyvin hankala.

- Päätös oli kaikin puolin vaikea ja raskas. Pelillisesti Iiro on joukkueelle parhaimmillaan erittäin kova vahvistus. Haluamme kuitenkin kauden tässä vaiheessa antaa joukkueelle rauhan harjoitella ja keskittyä tärkeisiin peleihin ilman suuria ulkoisia häiriöitä, kertoo ToPon toiminnanjohtaja Antti Kaihovaara seuran nettisivuilla.

- Seuran johdolla ja kannattajilla on suuri luottamus pelaavan joukkueen kykyihin ja mahdollisuuksiin menestyä loppupeleissä, Kaihovaara lisää.

ToPo on edelleen Korisliigan sarjaykkönen. Joukkueen johto on kuitenkin huventunut merkittävästi, kun ToPo on yhdeksästä viime pelistään voittanut vain kolme.

Lue myös artikkeli "Tenngren toistaiseksi poissa ToPon kokoonpanosta seuran päätöksellä".

Henkilöt

Asiat

 
19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

17.7.2025 21:37 Korisliiga

Brandon Stroud vahvistaa Kouvoja

Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.

17.7.2025 14:04 Korisliiga

Jaquan Carlos Kataja Basketin takalinjoille, Purmonen jatkaa joukkueessa

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Jaquan Carlosin kanssa. 183-senttisen, 24-vuotiaan Carlosin tuleva kausi on ammattilaisuran ensimmäinen. Seuran oma kasvatti, 18-vuotias Otso Purmonen, on puolestaan solminut jatkosopimuksen Kataja Basketin kanssa.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

Näytä lisää vastaavia