URHOtv-ennakko: Kataja debytoi keskiviikkona kauden URHOtv:n lähetyksissä

6.2.2013 Eurokiireidensä johdosta vielä URHOtv:n otteluista tällä kaudella poissa ollut Joensuun Kataja tekee keskiviikkona tv-debyyttinsä Korisliigassa. Vastaansa liigakolmonen (20-5) saa kymmenenneksi valuneen Salon Vilppaan (8-19).

Petri Virtasen Kataja tekee illalla kuluvan kauden URHOtv-debyyttinsä. Kuva: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Molempien joukkueiden sijoitus voisi olla ihan pienelläkin parannuksella aika lailla erilainen. Kataja on pelin liigakärki Bisonsia ja kaksi kakkosena olevaa KTP:tä vähemmän pelanneena vain kahden pisteen päässä kärkikaksikosta. Vilpas puolestaan on voiton päässä kahdeksannesta tilasta.

Vilppaalla on edessään Joensuun Areenassa melkoinen haaste. Kataja on saanut valmistautua otteluun viikontakaisen Turkissa pelatun EuroChallenge-ottelun jälkeen ja se joukkue Korisliigassa ole hävinnyt kotonaan kuin kerran, lokakuussa Pyrinnölle. Vyöllä on yhdeksän perättäistä vieraiden päänahkaa. 

Vilpas puolestaan katkaisi edellisessä URHOtv:n kamppailussaan kuuden ottelun tappioputken Namika Lahden kustannuksella. Vieraissa ei Mikko Tupamäen joukkueen saldo kuitenkaan olle lupaava: 2-11. Voitot salolaiset ovat hakeneen Lahdesta ja Uudestakaupungista.

Vilppaan peliin lisävoimaa ja -mielenkiintoa on tuonut kolmen ottelun verran Marcus Relphorde (22,3 pist/ott). Sentteri Shawn Atupem (15,9), jenkkikolmikon täydentävä Troy Barnies (14,5), Eero Lehtinen (10,1) ja Alex Vaenerberg (7,4) ovat muut viisikon miehet. Jukka Kataja (6,7) on yksi liigan parhaista kuudensista miehistä.

Vähiten vastustajille pisteitä (74,5 / ott) Korisliigassa antanut Kataja esittelee mm. juuri tammikuun pelaajaksi valitun Jonte Flowersin (16,7), juuri käsileikkauksen jälkeen kentille palanneen Sami Lehtorannan (12,8) ja joukkueen parhaaksi pistemieheksi seitsemän liigapelinsä aikana nousseen Dan Colemanin (18,4).

Unohtamatta tietenkään muita Jukka Toijalan seppiä kuten Petri Virtanen (10,7), Vesa Mäkäläinen (5,4), Juho Nenonen (9,3) ja Antti Kanervo (13,1) sekä kolmas jenkki Johnell Smith (14,9).

Sami Lehtoranta nousee kahdella levypallolla kaikkien aikojen tilastossa kärkitusinaan Sakari Pehkosen ohi ja kaukana ei ole enää kaikkien aikojen torjuntatilaston ykköspaikka. Pekka Markkanen on enää viiden blokkauksen päässä.

Puoliajalla lähetyksessä vieraana nähdään Katajan päävalmentaja Jukka Toijala, jonka kanssa luvassa on asiaa mm. EuroChallengesta ja Katajan näkymistä loppukautta kohden.

Toni Flink selostaa ja toimittaa. Lähetys Joensuu Areenasta käynnistyy keskiviikkona 6.2. kello 18.25.

Lisätietoja: URHOtv
 
7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

18.11.2024 09:30 Susijengi

Topias Palmi: ”Viimeiset kolme vuotta on nähty parasta Palmia”

Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.

16.11.2024 20:05 Korisliiga

Gustavsonilta huikea puolustuspään suoritus Uudessakaupungissa – Pöllä ja Permanto loistivat Loimaalla

Korisliiga-illassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Andre Gustavson repi riistoja ja juoksi, kun taas Hannes Pöllä otti mittaa Jeremiah Woodista, joka "pelasi jo silloin, kun tyrannosaurukset vaelsivat planeetalla".

Näytä lisää vastaavia