2.3.2013 Korisliigan runkosarjan viimeinen neljännes alkaa Karhun ja Namika Lahden osalta lauantai-iltana, kun Karhu isännöi lahtelaisia Kauhajoella. Uusia ulkomaalaispelaajia viimeisen parin viikon aikana Pohjanmaalle lennättänyt Karhu tähtää runkosarjan päätteeksi pudotuspelien kotietua, kun taas Namika Lahti pyrkii kynsin hampain ylemmäs liigajumbon paikalta.
Louis Johnsonin Namika Lahti haastaa Karhun Kauhajoella. Kuva: Matti O. Koskinen.
Amerikkalaiset korinaluspelaajansa Tremaine Fordin ja J’Nathan Bullockin talven aikana sairastuvalle menettänyt Karhu ajaa paraikaa sisään uusia ulkomaalaisvahvistuksiaan.
Lauantaina kauden kolmanteen Korisliigan otteluunsa sonnustautuva Haminn Quaintance (201 cm/27 v) kunnostautui edeltävällä kierroksella upottamalla voittokorin Karhun katkaistessa KTP:n kahdentoista ottelun voittoputken. Täysin uutena miehenä Ari Tammivaaran valmentamassa Karhussa esiintyy puolestaan voimakasrakenteinen laituri Eric Hicks (198/29).
Kauhajoen Karhu on jo useamman kuukauden ajan viihtynyt Korisliigan sarjataulukon viidennellä sijalla, mutta kun runkosarjaa on pelaamatta yhä 11 kierrosta, tähtäävät pohjanmaalaiset vahvasti puolivälierien kotietua. Lauantain otteluun lähdettäessä Karhulla on kolmen voiton takaa-ajomatka Tampereen Pyrintöön ja Joensuun Katajaan.
Namika Lahti on puolestaan tanssahdellut kauan Forssan Koripoikien kanssa liigan hännänhuippuna. FoKoPo nousi voiton etumatkan päähän Namikasta haettuaan vierasvoiton Salohallista. Namikan edellinen voitto irtosi helmikuun alussa Lappeenrannan NMKY:sta.
Karhu ja Lahti ovat tällä kaudella pelanneet kolme tiukkaa ottelua. Karhu on vienyt kaikki kolme ottelua, mutta vain kahdeksan pisteen yhteiserolla. Otteluista kaksi on ratkennut Ilkka Vuoren ja Giordan Watsonin viime hetkien urotekoihin.
Quaintancen ja Hicksin lisäksi Karhu marssittaa ulkomaalaisosastollaan kentälle takamies Watsonin. Kotimaisista pelaajista Vuori, Henri Hirvikoski, Jussi Eskola, Eldar Skamo, Matias Ojala, sekä Niko Mattila ovat pelanneet yli kymmenen minuutin ottelukeskiarvolla.
Ilkka Palviaisen valmentaman Namika Lahden ulkomaalaispelaajien tontit ovat viime aikoina täyttäneet Emmanuel Holloway, Jordan Hasquet sekä Louis Johnson. Lahtelaisten selkeä kotimainen johtotähti on Cedric Latimer, jonka lisäksi yli kahdeksan minuuttia ovat urakoineet Jimi Koskinen, Joonas Vaino, Vesa Heinonen, Aleksi Alanen sekä Valtteri Mäkäläinen.
Korisliigan ottelu Kauhajoen Karhu – Namika Lahti URHOtv:lla lauantaina 2. maaliskuuta klo 19:25 alkaen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.