Vilpas jatkoaikavoittoon Kauhajoella, BC Nokia kaatoi Korihait

11.3.2017 Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu joutuivat lauantai-iltana etsimään voittajaa jatkoajalta asti Kauhajoen liikuntahallilla. Tasaisen väännön käänsi lopulta nimiinsä Vilpas lukemin 101-103 (42-46, 93-93). Nokialla kotijoukkue BC Nokia oli vahvempi Korihaita numeroin 95-78 (50-43).

Matias Ojala ja Salon Vilpas hakivat lauantain kierroksella salolaisten ensimmäisen voiton Kauhajoelta sitten maaliskuun 2010.

Isaiah Wilkerson jakeli seitsemän koriin johtanutta syöttöä kun BC Nokia kaatoi kotihallissaan Uudenkaupungin Korihait. Kuvat: Erkki Hautaviita

Salon Vilpas haki runkosarjan voittotaistelun kannalta arvokkaat sarjapisteet lauantaina kun se matkusti Kauhajoen Karhun vieraaksi. Jatkoajalle asti venynyt ottelu kääntyi lopulta salolaisten 101-103 (42-46, 93-93) –vierasvoitoksi.

Läpi ottelun tasaisissa lukemissa kulkenut kamppailu kulki päätösjakson alkupuolella Karhun hienoisessa komennossa ja kotijoukkue kävikin parhaimmillaan jo viiden pisteen johtoasemassa kun kymmenminuuttista oli pelattu reilun kolmen minuutin verran. Mikko Koiviston ja Desmond Williamsin kolmosilla sekä liukkaan Juwan Statenin lay-upilla vierasjoukkue nousi kuitenkin reilussa puolessatoista minuutissa pisteen johtoon.

Draamaa ei puuttunut neljänneksen viimeisiltä hetkiltä. Vilppaan taisteltua tiensä tasoihin vapaaheittoviivan kautta, nosti Karhun monipuolinen sisäpelaaja Kammeon Holsey isännät kahden pisteen johtoon donkillaan kuusi sekuntia ennen neljänneksen päättävää summeria. Aikalisällä Vilpas-luotsi Joonas Iisalo punoi kuitenkin tasoitukseen johtaneet juonet ja takamies Staten nosti Vilppaan tasoihin ja jatkoajalle kolme sekuntia ennen summeria.

Jatkoaika alkoi kotijoukkueen merkeissä, Karhun karatessa reilussa kahdessa minuutissa kolmen pisteen karkumatkalle. Vilpas näytti kuitenkin jälleen venymiskykynsä ja Koiviston kolmosesta alkanut 7-0 –pisteputki käänsi voittotaistelun voimasuhteet päälaelleen. DeVaughn Washingtonin ja Statenin pussittaessa molemmat yhden vapaaheiton, sai Karhu-takamies Tate Unruh vielä tuotua isännät kahden pisteen päähän kuutisen sekuntia ennen päätössummeria.

Kotijoukkue lähetti Statenin vapaaheittoviivalle kolme sekuntia ennen summeria ja tämän heitettyä molemmat yrityksensä ohi, sai Washington vielä potentiaalisen voittoheiton ilmaan summerin soidessa. Pallo ei kuitenkaan löytänyt tietään korirenkaan läpi, joten Vilpas sai kunnian lähteä sarjapisteiden kanssa Kauhajoelta Saloon ensimmäisen kerran sitten maaliskuun 2010. Uudessa liikuntahallissa Vilpas ei ollut ennen lauantaita voittanut otteluakaan.

- Saimme hyvän alun ja tehtyä helppoja koreja. Sitten alkoi tulla menetyksiä, joista Karhu pääsi rankaisemaan. Toisen puoliajan ja jatkoajan molemmat joukkueet pelasivat hyvin ja kumpi tahansa joukkue olisi voinut voittaa, pyöritteli Vilpas-luotsi Iisalo.

- Täältä ei ole helppoa hakea sarjapisteitä, joten voitto tuntuu hyvältä. Tällä voitolla varmistimme sijan runkosajan top-kolmeen, mikä on hieno asia Vilppaalle ja sen faneille.

Vilppaan moniosaaja Al’lonzo Coleman operoi komean tupla-tuplan 14 pisteellä ja 11 levypallolla, jakaen myös 6 koriin johtanutta syöttöä ja riistäen pelivälineen joukkueelleen kahdesti. Isojen hetkien pelaaja Williams oli joukkueen pisteykkönen 27 pisteellä ja myös Staten (20/5 syöttöä) sekä Koivisto (12/4 syöttöä) pelasivat vahvat ottelut tahoillaan.

Karhun riveistä tupla-tuplan kirjautti Holsey (22/10/5 syöttöä/2 torjuntaa), Juho Lehtorannan (22/6) yltäessä myös samaan pistemäärään miehen kanssa. Kaksikolle tulitukea tarjosivat Austin Hollins (21/4/6 syöttöä/3 riistoa) sekä Tate Unruh (18/5 syöttöä).

Ottelutilastot: Karhu - Vilpas

BC Nokia kotivoittoon Korihaista

BC Nokia tarjosi Nokian palloiluhallin asiantuntevalle kotiyleisölle komean kotivoiton, kun se sai lauantaina vieraakseen Uudenkaupungin Korihait. Vahvan ottelun pelannut kotijoukkue juoksi lopulta vakuuttavaan 95-78 (50-43) –kotivoittoon.

Päätösjaksolla Korihait käväisi vielä viiden pisteen päässä isännistä Mikko Jalosen kolmosella, mutta kotijoukkueen 12-0 –pisteputki katkaisi Korihaiden kirivaihteen jakson puolivälin jälkeen. Korihait ei kuitenkaan lopettanut taistelua voittotaistelun karattua joukkueelta, mutta Mikael Herbertin vapaaheitot päätösminuutilla olivat enää laiha lohtu vierailijoille ja kavensi isäntien voittonumerot lukemiin 95-78.

- Korihait on ollut, vaikka voittoja ei juuri olekaan tullut, viimeiset kuusi tai seitsemän ottelua jokaisessa pelissä mukana. Nostan hattua coach (Jarno) Nikulalle ja kumppaneille, jotka ovat kyenneet pitämään hengen hyvänä, vaikka tuollainen häviäminen ei ole helppoa, antoi näätäpaitojen päävalmentaja Ville Tuominen kunniaa vierasjoukkueen suuntaan.

- Me puhuimme, että voitetaan puolustamalla. Me emme sitä tehneet älyttömän hyvin ensimmäisten kolmen jakson aikana, mutta päätösneljänneksellä löytyi puolustusviisikko, jolla painettiin siihen asti kun Henri Hirvikoski ja Niko Mattila jaksoivat painaa. Saimme vastustajan pakotettua sellaisiin ratkaisuihin, joihin halusimme.

Moniulotteinen takamies Javier Duren (15/13/4 syöttöä/3 riistoa) oli kotijoukkueen ykköstykki lauantaina. Daniel Dolenc oli näätäpaitojen pisteykkönen 17 pisteellä ja myös takamies Isaiah Wilkerson (15/7 syöttöä) sekä Mattila (10/2/2 riistoa/1 torjunta) suorittivat lauantaina vahvasti.

Mikko Jalonen johti haiparven hyökkäystä 12 pisteen ja 5 koriin johtaneen syötön edestä ja Aapeli Alanen heitti vierailijoiden isoimman pistelukeman 14 pisteellä. Myös Vesa-Pekka Laine (12/4 syöttöä), Eric McAlister (12/8), Mikael Herbert (11/4) ja Emmanuel Holloway (10) ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille.

Ottelutilastot: BC Nokia - Korihait
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia