29.12.2008 Joulun alla Esa Mäki-Tulokkaalla vahvistunut Forssan Koripojat on löytänyt liigajoukkueeseensa korvaajat Vincent Hunterille ja Charles Thomasille. Joukkueen uudet vahvistukset ovat 26-vuotias ja 200-senttinen Ronald Yates sekä 27-vuotias ja 203-senttinen Uka Agbai.
Ronald Yates on pelannut kahtena kautena Suomessa. Kaudella 2005-06 hän edusti kevätkauden ToPoa, jonka toisena valmentajana toimi silloin nykyinen FoKoPo-luotsi Timo Nieminen. ToPossa Ronin keskiarvot olivat 14,0 pistettä ja 6,6 levypalloa. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Korihaiden riveihin, jossa tehot olivat 15,6 pistettä ja 8,1 levyriä. Viime kauden hän pelasi Ranskan ProB-sarjassa.
Uka Agbai, joka viihtyy lähempänä koria, on myös pelannut aikaisemmin Suomessa. Kaudella 2005-06 hän pelasi Pyrinnön riveissä 38 peliä 16,9 pisteen ja 6,8 levypallon tehoilla. Sittemmin hän on viihtynyt mm. Puerto Ricossa ja Japanissa. Tänä syksynä Agbai yritti saada sopimusta kovatasoiseen Ranskan ProA-sarjaan.
- Tässä vaiheessa kautta oli ensisijaisena lähtökohtana se, että uudet pelaajat ovat aikaisemmin pelanneet Suomessa, jolloin molemmin puolin tiedetään mitä on odotettavissa. Yatesin kanssa neuvottelimme jo syksyllä, kun häntä aikaisemmin valmentanut Nieminen halusi hänet joukkueeseemme, kertoo seuran puheenjohtaja Markku Molenius.
FoKoPo jäi joulutauolla ikävään tilanteeseen, kun sen riveissä syyskauden pelanneet Vincent Hunter ja Charles Thomas ottivat suunnan kohti eteläisempää Eurooppaa rahakkaampien sopimusten perään.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.