Yllättäjä-Korihait kestomenestyjä Hongan kimppuun

31.3.2011 18:13 Päättynyt runkosarjakausi oli Uudenkaupungin Korihaille historiallinen - seura selvisi ensimmäisen kerran 24 vuoteen pudotuspeleihin kotiedun turvin. Vastaansa Korihait saa kansainvälisessä VTB-liigassa marinoidun Espoon Hongan, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kerännyt tililleen viisi Suomen mestaruutta ja kaksi cupin kultaa.

Petri Heinosen Korihait saalistaa seuran ensimmäistä välieräesiintymistä sitten vuoden 1995.

Tuomas Iisalo ja Honka ovat Korisliigan ohella tahkonneet VTB-liigan otteluita, jotka ovat uuvuttaneet, mutta myös koulineet.

Honka on sytyttänyt Korihaiden Bojan Sarcevicin, joka on tehnyt espoolaisia vastaan tällä kaudella keskimäärin 16,3 pistettä.

Korisliigan korikuningas Jamar Wilson on Hongasta vastustajien papereissa taatusti merkattu mies. Kuvat: Francios Perthuis.

Vielä kauden alkaessa koripalloväki ei uskaltanut odottaa suuria Korihailta, jonka päävalmentaja Jyri Lehtonen lähti Kouvolan Kouvoihin tehdäkseen tilaa seuran aktiiviselle monitoimimiehelle, mutta valmennustehtävissä kokemattomalle Tom Westerholmille. Kaikkien yllätykseksi runkosarjakausi päättyi historiallisesti, kun 44 ottelustaan 28 voittanut Korihait selviytyi "tosipeleihin" kotiedun turvin ensimmäisen kerran 24 vuoteen.

- Viime kesästä asti tähtäimeen otettiin se, että pudotuspeleihin asti mennään, mutta sijoitusta ei lähdetty vielä siinä vaiheessa arvailemaan. Tarkoitus kuitenkin oli se, että pudotuspeleissä voitaisiin sitten haastaa kenet tahansa, kertoo Westerholm Korihaiden suunnitelmista ennen kauden alkua.

Korihaiden penkin päässä on nähty kauden aikana demokraattinen valmentajakolmikko, jossa Westerholm vetää suuret linjat, Ville Vuorinen keskittyy vastustajan analysointiin ja peliin valmistamiseen ja Petri Helminen toimii pelitilanteissa näkyvimpinä hahmona. Yhtä demokraattisesti Korihait esiintyy kentällä, jossa seitsemän pelaajaa jakaa peliajan melkeinpä tasan.

- Joukkueena on koko kausi pelattu, ja kun pudotuspeleihin mennään, keskitymme ihan samalla tavalla pelaamaan joukkueena ja pysäyttämään vastustajan joukkue, Westerholm linjaa.

Espoon Honkaa analysoidessaan Westerholm ei säästele ylisanoja. Uudessakaupungissa tiedetään, että jos Korihait mielii välieriin ensimmäisen kerran sitten kevään 1995, keskittymisen on oltava täydellistä.

- Hongalta löytyy kokemusta, syvyyttä, taitoa ja kokoa - siellä on kaikkea, mitä hyvässä jengissä täytyy olla. Yhtään tilannetta ei voiteta helpolla tässä otteluparissa.

Salmisen Honka toipuu loukkaantumissumasta

Viime vuosikymmenen menestynein liigajoukkue Espoon Honka on tottunut kuluneella kaudella kovaan ottelutahtiin, sillä 44 liigaottelun lisäksi espoolaiset ovat tahkonneet kymmenen matsin verran kansainvälistä VTB-Liigaa Moskovan TsSKA:n ja Lietuvos Rytas Vilnan kaltaisia eurooppalaisia huippujoukkueita vastaan. Korisliigan runkosarjan loppu sujui espoolaisilta alakanttiin lukuisien loukkaantumisten johdosta, mutta viikon lepo on tehnyt joukkueelle hyvää.

- On tavallaan meidän onnemme, että runkosarjan viides sija varmistui jo viikko ennen runkosarjan loppua, koska sen johdosta pääsimme vähän kierrättämään pelaajia viimeisillä kierroksilla. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että pääsemme parhaalla mahdollisella kokoonpanolla pudotuspeleihin, Salminen arvioi.

Korihait on voittanut Hongan kahdesti alkuvuoden aikana, mutta Salmisen mukaan runkosarjan tapahtumista ei ole syytä vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä.

- Pudotuspelit ovat uusi maailma jokaiselle joukkueelle. Meilläkin oli läpi kauden loukkaantumisia, enkö muista, pääsimmekö kertaakaan pelaamaan Korihaita vastaan parhaalla joukkueella.

Salmisen mukaan Korihait joukkueena vahvuuksineen ja heikkouksineen on tuttu. Jos Honka mielii välieriin, on joukkueen voitettava ainakin kerran liigan vaikeimpanakin vieraspelipaikkana tunnetussa Pohitullin palloiluhallissa.

- Pohitulli pelipaikkana vähän huolestuttaa, koska se on paikkana tunnetusti julma vieraille. Muuten meidän on kiinnitettävä huomiomme Korihaiden levypallopelaamiseen ja kentän juoksuun. Emme saa lähteä pelaamaan samanlaista koripalloa kuin naapuri, tai muuten tulee noutaja, päättää Salminen.

Heinonen ja Iisalo luottavat omiinsa

Eräs Korihaiden menestyksen pääsyistä on ollut 207-senttinen, 22-vuotias laituri Petri Heinonen, joka päätyi Uuteenkaupunkiin alkuvuonna 2009 Espoon Hongasta. Heinosen Espoossa viettämä puolitoistakautinen sujui takellellen, mutta Uudessakaupungissa hänestä on kehittynyt eräs liigan parhaista kotimaisista pelaajista.

- Ainahan on kiva pelata entistä seuraa vastaan, mutta ei se mitään ylimääräisiä paineita aseta. Hyvä ja kokenut joukkue vastassa, ja mielenkiintoista pelata tuttuja jätkiä vastaan. Koko kausi on mennyt mukavasti ja siitä jatketaan, miettii Heinonen.

Hongan kulmakiviin kuuluu puolestaan maajoukkuetakamies Tuomas Iisalo, 28, joka metsästää uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Läpi kauden tasaisen kovilla tehoilla pelannut Iisalo lähtee pudotuspeleihin luottavaisena.

- Kova otteluruuhka on takana ja VTB-liigasta tuli pelkkiä tappioita, mutta saimme koko joukkueena erittäin paljon kokemusta ja osviittaa siitä, mihin suuntaan harjoitteluamme ja pelaamistamme pitää viedä. Olemme päässeet lepuuttamaan avainpelaajiamme nyt parin viikon ajan ja valmistautuneet ottelusarjaan huolellisesti.

Runkosarjan kohtaamiset

29.09.2010 Korihait – Honka 92–82 (42–34)
17.11.2010 Honka – Korihait 84–78 (48–43)
07.01.2011 Korihait – Honka 84–66 (41–34)
19.02.2011 Honka – Korihait 86–100 (49–51)

Keskinäisten otteluiden hahmot

Korihait:
James Reaves: Pts 17,0, Lev 10,8, 2P 48,0 %, 3P 80,0 %
Bojan Sarcevic: Pts 16,8, Lev 3,3, Sy 5,3, Ri 1,5, 2P 50,0 %, 3P 37,5 %, 1P 85,0 %
Nigel Moore: Pts 16,3, Lev 7,0, Sy 2,5, Ri 1,3, 2P 58,1 %, 3P 40,9 %
Lawrence Wright: Pts 14,3, Lev 4,8, Sy 2,0, Ri 1,0, 2P 51,4 %, 3P 41,7 %, 1P 50,0 % 

Honka:
Jamar Wilson (3 ottelua): Pts 20,3, Lev 3,3, Sy 2,7, Ri 2,7, 2P 48,7 %, 3P 33,3 %, 1P 84,2 %
John Williamson: Pts 19,8, Lev 7,3, Sy 1,8, Ri 1,5, 2P 59,6 %, 1P 81,0 %
Tuomas Iisalo: Pts 15,3, Lev 1,8, Sy 1,3, 2P 38,9 %, 3P 46,9 %, 1P 50,0 %
Corey Belser (3 ottelua): Pts 14,7, Lev 6,3, Ri 1,3, 2P 50,0 %, 3P 50,0 %, 1P 69,2 %

Otteluparin tärpit

… Korihait lähtee pudotuspeleihin kotiedun turvin ensimmäistä kertaa sitten kevään 1987. Uusikaupunkilaiset voittivat kauden 44 ottelustaan 28 ja 22 kotiottelustaan peräti 19 (voittoprosentti 86,4 %). Saldollaan Korihait on liigan toiseksi paras kotijoukkue Tampereen Pyrinnön jälkeen.

… Honka pelasi Korisliigan ja Suomen cupin lisäksi kaudella 2010/11 kansainvälistä VTB United-liigaa kymmenen ottelun verran. Hongan vastustajia kovatasoisessa sarjassa olivat mm. kuusinkertainen Euroliigan mestari Moskovan TsSKA, Eurocup-kauden mestarisuosikki Unics Kazan sekä hallitseva Liettuan mestari Lietuvos Rytas Vilna.

… Hongan takamies Jamar Wilson oli paitsi VTB-Liigan, myös Korisliigan runkosarjan paras pisteidentekijä. Wilson ylsi VTB:ssa 18,8 pisteen ja Korisliigan runkosarjassa 22,3 pisteen kokonaissaldoihin.

… Korihaiden 207-senttinen, 22-vuotias Petri Heinonen on kuulunut vuodenvaihteen jälkeen Korisliigan tehokkaimpiin kotimaisiin pelaajiin 14,6 pisteen ja 5,5 levypallon keskiarvoillaan. Heinonen saapui Korihaihin alun perin Hongasta, joka vuokrasi laiturinsa Uuteenkaupunkiin helmikuussa 2009.

… Tammikuun 1992 ja marraskuun 2007 välillä Honka ehti masentaa Korihait kotikentällään hakemalla uusikaupunkilaisista muhkeat 22 peräkkäistä voittoa. Sittemmin puntit ovat tasoittuneet, ja joukkueiden seitsemästä edellisestä Espoossa pelatusta ottelusta Korihait on voittanut neljä.

Otteluparin perustiedot

Lue myös seuraavat

 
12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

Näytä lisää vastaavia