Bisons petasi Loimaalle tappiottomien derbyn lauantaille, myös KTP palasi voitokkaasti

15.11.2013 Ennakkosuosikit pitivät pintansa Korisliigan perjantai-illan kahdessa kohtaamisessa. Uudenkaupungin Korihait piti hallitsevaa mestaria ahtaalla Loimaan Liikuntahallilla, mutta Bisons säilytti tappiottoman saldonsa Antto Nikkarisen viime hetken ratkaisuilla pistein 86–85 (49–44). Kotkassa KTP palasi eurokentiltä 81–65 (22–27)-kotivoitolla Tapiolan Hongasta.

Antto Nikkarinen pelasti Bisonsille voiton perjantaina.

Ralph "Iso Kolmonen" Sampson III oli erinomainen Korisliiga-debyytissään.

Jukka Matinen piiskasi Honkaa kolmosillaan. Kuvat: Francois Perthuis, Tytti Nuoramo & Kai Kilappa.

Torstaina iltapäivällä Helsinki-Vantaan kautta Ateenasta palannut Bisons oli perjantaina vaikeuksissa kotikentällään latautunutta Korihaita vastaan.

 

Kauden ennakkoluulottominta joukkuehyökkäystä esittänyt Korihait vainusi saaliin jo varhain, kun loimaalaisilta ei löytynyt odotuksien mukaan jalkoja vastata uusikaupunkilaisten ajoihin.

 

Toisessa päässä kenttää Bisons sai kuitenkin puristettua itsestään riittämiin tehoja pysyäkseen pinnalla ”tappajahaiden” saalistaessa. Loimaalaiset johtivatkin päätösneljänneksellä kymmenellä pisteellä ennen kuin Korihait lipui rinnalle ja viimeisen minuutin alkaessa kahden pisteen johtoon Chace Stanbackin neljällä vapaaheitolla.

 

Päävastuun isäntien pelinrakentelusta kantanut Antto Nikkarinen otti kuitenkin ohjakset käsiinsä. Nikkarinen tasoitti pelin tilanteeseen 85–85 väkevällä ajollaan runsaat 40 sekuntia ennen loppua, ja Bisonsin puolustettua Korihait pallonmenetykseen sinetöi Nikkarinen kotivoiton upottamalla yhden onnistuneen vapaaheiton sekä takomalla toisen rautaan niin, ettei Korihaille jäänyt enää aikaa saada heittoa aikaiseksi.

 

– Panioniosia vastaan teemanamme oli estää ajot keskustaan. Silloin teimme ihan kelpo työtä, tänään emme. Minusta se kertoo siitä, että esimerkiksi Mikko Jalonen ja Sami Ikävalko ovat ihan kansainvälisen tason pelaajia, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson arvioi.

 

– Kolme ottelua neljän päivän sisään on rankka rytmitys, mutta tällaista peli on esimerkiksi pudotuspeleissä. Pitää olla valmiina jokaisessa ottelussa.

 

Nikkarisen (9/1/9 syöttöä) lisäksi Bisonsin sankareiksi nousivat erinomaisen Korisliiga-debyytin tehnyt Ralph Sampson (17/6) sekä takuuvarmat Frank Robinson (13/8/3 syöttöä/3 riistoa), Tuukka Kotti (12/6/4 syöttöä) ja Mikko Koivisto (12/2). Bisonsin amerikkalaisista huilivuorossa oli Billy Keys.


Korihailta Josh Dollard (25/7), Sami Ikävalko (18/6) ja Mikko Jalonen (13/1/3 syöttöä) pelasivat erinomaisesti.

 

Bisons ja Pyrintö jatkavat kaksin Korisliigan ainoina tappiottomina joukkueina, Pyrintö yhdellä voitolla enemmän. Toinen joukkueista joutuu lauantaina taipumaan ensimmäisen kerran tällä kaudella, kun joukkueet kohtaavat kiihkeässä URHOtv-ottelussa.

 

KTP heräsi toisella puoliajalla

 

Tiistaina italialaisen Reggio Emilian Karhuvuoressa kaatanut KTP oli perjantaina Steveco Areenan Honka-ottelussa helisemässä avauspuoliskolla. Honka tylsistytti KTP:n kovimmat aseet järjestelmällisesti, ja kun kotkalaisten kaukoheitotkaan eivät uponneet, lähti Honka pukukoppiin 22–27-johdossa.


Honka johti vielä kolmannen jakson puolenvälin lähestyessä kahdeksalla pisteellä, kunnes KTP:n moottori alkoi taas hurista. Tilanteessa 26–34 Sharaud Curry ja Timo Heinonen viimeistelivät kahteen pekkaan 16 pistettä siirtäen kotijoukkueen johtoon, ja Hongan ratkaisijoiden ajauduttua hiljalleen KTP:n puolustajien kurimukseen karautti Jukka Matinen KTP:n karkumatkalle kaaren takaa.

 

– Honka puolusti hyvin, mutta me olimme alussa passiivisia ja jäimme pompottelemaan. Tauolla käytiin perusasiat läpi ja pelimme vapautui, selvitti KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

KTP oli varautunut Hongan tehomiehen Ronnie Clarkin vartiointiin, mutta liigan pistekuningas oli sivussa jalkavamman vuoksi.

 

Kotkalaisista Jukka Matinen (22/9) rankaisi vanhaa joukkuettaan isän kädestä. Timo Heinonen (14/7/3 syöttöä) ja Sharaud Curry (13/6/5 syöttöä) säestivät.

 

Hongalta Jaraun Burrows (25/11) ja Omar Krayem (14/8/5 syöttöä) onnistuivat parhaiten.

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

Näytä lisää vastaavia